Myös tämä toinen strategia tunnistetaan hyvin, sillä sekin vaikeuttaa esimerkiksi hoitotoimenpiteen toteuttamista. Tämä käyttäytyminen tyypillisesti estetään rajoittamalla koiran liikkumista.
”Flight” eli ”pakene” -selviytymisstrategiaa käyttäessään koira pyrkii usein melko selkeästi tilanteesta pois, sitä voimakkaammin mitä suurempi stressitilanne on. Koiralla on usein häntä alhaalla tajalkoja vasten tai niiden välissä, korvat luimussa ja katse poispäin.
Se aiheuttaa myös ihmisessä helpommin myötätuntoa kuin hyökkäämällä vaataantaisteleminen mutta molempien reaktioiden taustalla on sama syy, joka tulisi ratkaista koiralle reilulla tavalla.
Pois rimpuileva koira ei yritä olla vaikea, vaan se kokee aitoa pelkoa tilanteessa. Jos koiraa pidetään väkisin kiinni tai pakotetaan hoitoasentoon, koira saattaa kyllä rauhoittua tilanteeseen huomatessaan ettei sillä ole mahdollisuutta vaikuttaa tapahtumiin. Pysyvänä ratkaisuna tämä on kuitenkin eettisesti arveluttavaa ja vaikuttaa väistämättä myös siihen miten koira suhtautuu hoitotoimenpiteeseen tai -asentoihin tulevaisuudessa.
Myös puremisriski kasvaa, jos koira ei yrityksestään huolimatta pääse tilanteesta pois, eli käytössä oleva selviytymisstrategia ei auta, se saattaa vaihtaa strategiaa nopeasti hyökkäämiseen.
Syöminen ei ole tae siitä että tilanne on koiralle ok, tai että sille tarjotut namit ovat edes palkkioita. Tällöin voidaan huomata ettei koulutus edisty harjoittelusta huolimatta. Voi käydä jopa niin että käytetty ruokapalkkio lopulta ”saastuu”, eli ruokapalkkion olemassaolo alkaa merkitsemään koiralle stressaavan tilanteen alkamista eikä se lopulta halua edes syödä.
Tukitaidot eli esim. hoitoasennot kannattaa kouluttaa vahvaksi erikseen. Aika usein hoitoimenpiteisiin liittyvät haasteet johtuvatkin siitä että koiraa jännittää kiinnipitäminen varsinaista hoitotoimenpidettä enemmän ja kun hoitoasento on kiva temppu, helpottuu myös itse harjoittelu. Koiran kanssa tulisi aina harjoitella pelkokynnyksen alapuolella.
Yksi tärkeä koulutuksen onnistumisen mittari voi olla se että jokainen stressitilanne kuten vaikka varsinainen kynsienleikkuu, on aina edellistä kertaa helpompi ja vähemmän kuormittava.