Koulutuspalvelut

Hinnasto

Minusta

Olen Emmi Sohkanen ja asun perheeni sekä eläinteni kanssa Savonlinnassa, Liistonsaaressa, Laukanharjun tilalla. Tarjoan koirankoulutuspalveluita Sulkavalla, sekä Savonlinnan, Imatran ja Mikkelin lähialueilla kaikenikäisille ja -kokoisille koirille kurssien, yksityiskoulutuskäyntien, kotikäyntien sekä etätapaamisten muodossa.

Olen ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja ja ikuinen eläinalan opiskelija. Tällä hetkellä opiskelen koirien ruokinta-asiantuntijaksi YSAO:lla. Harrastuksinani ovat paitsi noutajien rodunomaiset koelajit, kasvavissa määrin myös muut maastolajit. Harrastan yhdessä labradorinnoutajieni Boggsin sekä Iglan kanssa, ja toisinaan pidän yllä hevosharrastustakin. Harrastuskaverini on suomenhevostamma lempinimeltään Hertta, jolle mm. koulutan erilaisia asioita ruokapalkkioiden avulla.

Minulla on vahvat eläin- ja ihmislähtöiset arvot ja ohjaan koiria sekä heidän omistajiaan aina positiiviseen vahvistamiseen perustuvan koulutusperiaatteen mukaisesti ja kannustan sekä opastan lemmikinomistajia samaan suuntaan. Kouluttamisen punaisena lankana pidän koiralähtöisen, helpomman arjen rakentamista, koiran aidon motivaation löytämistä ja onnistunutta vuorovaikutusta ihmisen ja eläimen välillä. Minulle on tärkeää, että tunnet että koirasi saa aina tulla koulutukseen niillä taidoilla jotka sillä siinä hetkessä on, eikä sinun koskaan tarvitse jännittää että koiraa arvosteltaisi tai vertailtaisi muihin.

Palvelut

Koulutuspaketit

Taidot haltuun kouluttajan tuella, kolmen tapaamiskerran koulutuspaketilla.

1. kerralla (1,5h) kartoitetaan omistajan ja koiran tarpeet ja toiveet sekä määritellään tavoitteet ja suunnitelma, saat käytännön opastuksen ja ohjeet harjoitteluun. 2. kerralla (1h) harjoitellaan koiran kanssa ja saat kouluttajan ohjeet miten siirtää uudet opitut taidot arjen tilanteisiin. 3. kerralla (1h) harjoitellaan koiran kanssa ja kouluttaja valmentaa sinut harjoittelemaan ja yllläpitämään opittuja taitoja itsenäisesti. Sopii esimerkiksi hihnakäytöskoulutukseen tai pennun ensitaitojen koulutuksen tueksi!

Kurssit

Kurssivalikoimassa mm. pentujen perustaito- ja aikuisten koirien arkitaitokurssit Savonlinnassa sekä Sulkavalla. Katso myös muut kurssit ja koulutukset kurssikalenterista ja ilmoittaudu mukaan!

Yksityisohjaus edullisemmin

Kun varaat koulutuskäynnin kotitilalleni Liistonsaareen, saat koulutuspalvelun edullisimmin. Katso tarjous! Palvelutiloissamme koirasi kanssa voimme harjoitella monipuolisesti sekä arjen perustaitoja, hihnataitoja, niin harrastuskoiran kuin metsästyskoirankin pohjataitoja, sisätiloissa tai ulkona.

Koiralähtöinen käsittely

Omaehtoisuuteen perustuvaa kynsienleikkuuta yksityis- tai kotikäynnillä. Palvelu keskittyy erityisesti koiran tunnetilaan ja tavoitteena on rento ja molemmille mukavampi hoitotoimenpide rauhallisesti edeten. Katso myös käsittelykurssit!

Hinnasto

  • Yksityiskoulutuskäynti Laukanharjun tilalla 37e/45min
  • UUSI! Koulutuspaketti 190e/3,5h (sis. 3 tapaamiskertaa 90min, 60min ja 60min), kirjalliset ohjeet +30e
  • Kynsienleikkuu kotikäyntinä tai Laukanharjun tilalla 15e/15min/koira tai 30e/30 min/koira
  • Etätapaaminen puhelimitse tai zoom/teams 30e/30min tai 45e/50min
  • Kurssikohtaiset hinnat löydät aina kurssiesittelystä
  • Kotikäyntien kilometrikorvaus 0,44e/km
  •  1,5-2h luennot, kysy tarjousta!
         Hinnat sisältävät aina alv. 24%
 

Koulutus- ja kurssikalenteri

Pennuille suunnatulla kurssilla tai koulutuksissa pääsette harjoittelemaan pentusi kanssa käytännöllisiä koiran perustaitoja kuten katsekontaktia, luopumista, luoksetuloa, hoitotoimenpiteiden tekemistä sekä vieraiden tervehtimistä ja hihnataitojen alkeita. Yhdessä pentusi kanssa voidaan harjoitella myös kouluttamisen tekniikoita ja erilaisia tapoja palkita koiraa.

Sulkava

– – –

Savonlinna

Uudet pentukurssit 18.9. alkaen!

Ohjaamani Musti ja Mirri:n pentukurssit löydät tästä!

Arkitaitokurssi sopii kaikenikäisille ja -kokoisille koirille. Kurssilla harjoitellaan arkisia ja käytännöllisiä jokakoiran taitoja kuten vuorovaikutuksellista katsekontaktia, luopumista ja luvan pyytämistä, odottamista, hihnataitoja ja ohittamista, sekä kivaa käsittelyä. Kurssilla pääset harjoittelemaan palkitsemiseen perustuvaa kouluttamista ja opit hyödyntämään erilaisia palkkioita koirasi kouluttamisessa, pohjataitoja ei vaadita! Kurssi on neljän kerran kurssi.

Arkitaidot myös yksityskoulutuskäynteinä!

Sulkava

– – –

Savonlinna

Ohjaamani Musti ja Mirrin -arkitaitokurssit ja -tunnit tästä!

Savonlinna Poukkusalmi

Hihnataitotreenit torstaina 31.8. klo 18 ja 19

Haasteita hihnassa? Tule harjoittelemaan koirallesi sopivassa vertaisryhmässä ja hakemaan ratkaisuja tai helpotusta hihnalenkille. Harjoitukset toteutetaan kahdessa eri ryhmässä kunkin koirakon tarpeiden mukaisesti. Harjoituksissa käydään läpi sinun ja koirasi näkökulmia lenkkeilyn eri vaiheissa ja saat kouluttajan työkalut haastaviin tilanteisiin. Esimerkkejä käsiteltävistä aiheista:

-Kontakti kommunikoinnin välineenä lenkillä

-Koiran elekieli ja sen tunteiden ja toiveiden tunnistaminen

-Tukitaidot haastaviin tilanteisiin, esim. ohituksiin

Hihnatreenin hinta on 22e/koirakko/kerta (sis. alv. 24%).

 

UUTUUS! Pitkä hihnakurssi

Uudenlainen yksilöllinen ohjaus ja vertaistuki hihnahaasteisiin. Kurssi sisältää 5 tapaamiskertaa loka-marraskuun aikana, joista yksi on hihna-aiheinen teams-tapaaminen. Lisäksi kurssilaiset saavat oman whatsapp-ryhmän, jossa muiden ryhmäläisten sekä kouluttajan suunnitelmallinen tuki koko kurssin ajaksi. Lisäksi paljon kirjallista materiaalia oppimisen ja harjoittelun tueksi. Ryhmä kootaan syyskuun aikana ja ensimmäinen tapaamiskerta on sunnuntaina 1.10.

Kurssin hinta on 140€ (sis. alv.24%)

Hihnataitokoulutuksissa harjoitellaan monipuolisesti hihnassa kulkemisen taitoja kuten kontaktia ja siihen liittyviä  erilaisia konsepteja, sivulletulemista, lähellä pysymistä ja harjoitellaan toisinaan ohituksia. Lisäksi pohditaan erilaisia ratkaisuja hihnassa vetämiseen, sekä tutustutaan turvallisiin ja mukaviin lenkkivarusteisiin ja niiden käyttöön. Pienryhmät (4 koirakkoa, reaktiiviset koirat 2-3 koirakkoa) mahdollistavat yksilöllisemmässä ohjauksessa harjoittelun ja saat apua juuri sinua ja koiraasi koskeviin hihnahaasteisiin.

 
 

Koulutustekniikkakurssilta saat hyvät lähtökohdat koirasi kouluttamiseen ja aktivointiin. Ymmärrät koirasi käyttäytymistä ja siihen vaikuttamista paremmin ja opit palkitsemisen avulla auttamaan koiraasi muuttamaan omaa toimintaansa. Kurssilla tutustumme perusteellisesti palkkioperusteisen kouluttamisen työkaluihin, suunnitteluun ja toteutukseen. Kurssi sopii sekä uusille lemmikinomistajille että koiraharrastajille, jotka haluavat kehittää omaa koulutustekniikkaa tarkemmaksi ja tehokkaammaksi.

Savonlinna

Ohjaan Puuhakursseja Musti ja Mirrissä, katso lisää täältä!

Lapsi ja koira -kurssi on lapselle tai nuorelle ja perheen koiralle suunnattu kurssi, jolla harjoitellaan yhdessä iloisessa hengessä monipuolisia arjen taitoja kuten koiran käsittelyä ja hihnalenkillä tarvittavia tärkeitä taitoja. Lapsi/nuori pääsee myös opettamaan koiralle kivoja temppuja ruokapalkkion avulla eli positiivisesti vahvistaen. Kurssi vahvistaa lapsen ja koiran keskinäistä vuorovaiikutussuhdetta ja lapsi/nuori oppii ymmärtämään koiran lajityypillistä käyttäytymistä ja elekieltä. Lisäksi kurssi tarjoaa hyvät pohjataidot oman koiran kouluttamiseen ja yhdessä tekemiseen. Kurssilla ei ole ikärajaa, mutta lapsen tulisi pystyä hallitsemaan koira hihnassa muiden koirien läsnäollessa. Aikuinen osallistuu kurssille lapsen/nuoren tukena aina.

TAIPUMUSKOEHARJOITTELU NOUTAJILLE

Syyskuussa torstaisin klo 17-19 Laukanharjun tilalla Liistonsaaressa.

Koirasi pääsee harjoittelemaan taipumuskokeessa tarvittavia taitoja kannustavassa ilmapiirissä ja palkitsemiseen perustuvan koulutusperiaatteen mukaisesti. Opit, mitä koiran kanssa harjoittelussa kannattaa ottaa huomioon ja saat vinkit kotona harjoitteluun. Koiralla ei tarvitse olla noutokokemusta tai muitakaan esitaitoja.

Harjoiteltavat osiot:

Sosiaalinen käyttäytyminen

Riistaan tutustuminen koirille jotka eivät ole vielä ehtineet tutustua riistaan.

Vesityö (ilman laukausta)

Haku (ilman laukausta)

Harjoituksen kokonaiskesto noin 2h (n. 30 min/harjoituksen osuus) ja hinta 35e/ koira/kerta (sisältää riistamaksun)

Jos varaat harjoituspaikan kaikkina neljänä torstaina, kokonaishinta on 120e (sisältää riistamaksun).

Ilmoita ilmoittautuessasi mille torstaille haluat harjoituspaikan, 7., 14., 21. vai 28.9.

 
 
 
—-

Tule harjoittelemaan metsästyskoirasi tai metsästyskoiraksi kasvavan pennun kanssa palkitsemiseen perustuvaa pohjataitojen kouluttamista. Kurssilla harjoitellaan metsästyksessä käytettävän koiran tärkeimpiä pohjataitoja kuten pysähtymistä, liikkuvasta häiriöstä luopumista, paikoillaan odottamista, luoksetuloa, viretilan säätelyä, lähellä kävelyä ja seuraamista. Metsästyskoiran pohjataitokurssi auttaa koiran ohjaajaa ymmärtämään koiran oppimisprosessia ja helpottaa siirtymistä kotipihasta metsästystilanteeseen metsästyskauden alkaessa. Kurssi sopii kaikille metsätyksessä käytettäville koirille.

Sulkava

– – –

Savonlinna

– – –

TAIPUMUSKOEHARJOITTELU NOUTAJILLE Syyskuussa torstaisin klo 17-19 Laukanharjun tilalla Liistonsaaressa.

Koirasi pääsee harjoittelemaan taipumuskokeessa tarvittavia taitoja kannustavassa ilmapiirissä ja palkitsemiseen perustuvan koulutusperiaatteen mukaisesti. Opit, mitä koiran kanssa harjoittelussa kannattaa ottaa huomioon ja saat vinkit kotona harjoitteluun. Koiralla ei tarvitse olla noutokokemusta tai muitakaan esitaitoja.

Harjoiteltavat osiot:

Sosiaalinen käyttäytyminen

Riistaan tutustuminen koirille jotka eivät ole vielä ehtineet tutustua riistaan.

Vesityö (ilman laukausta)

Haku (ilman laukausta)

Harjoituksen kokonaiskesto noin 2h (n. 30 min/harjoituksen osuus) ja hinta 35e/ koira/kerta (sisältää riistamaksun)

Jos varaat harjoituspaikan kaikkina neljänä torstaina, kokonaishinta on 120e (sisältää riistamaksun).

Ilmoita ilmoittautuessasi mille torstaille haluat harjoituspaikan, 7., 14., 21. vai 28.9.

Nouto on eri käytöksien ketju, johon kuuluu noutoluvan odottaminen, noutoesineen hakeminen, noutoesineeseen tarttuminen, noutoesineen suussa pitäminen, palaaminen takaisin ohjaajan luo sekä noutoesineen luovuttaminen ohjaajalle pyynnöstä. Noutokurssilla keskitymme yhdessä noutoketjun kouluttamiseen takaperin ketjuttamalla. Kurssi sopii kaikenikäisille koirille, joiden tavoitteena on metsästys- tai koekäyttö tai vaikka vain koiran aktivoiminen rodunomaisen toiminnan avulla. Kurssista hyötyvät myös koirat, joille noutaminen tai noutoesineen palauttaminen ohjaajalle on vielä haastavaa.

Scroll to Top

Ilmoittaudu kurssille