4F:än julkaisusarjan kolmas äffä.
Koiran selviytymisstrategiat stressitilanteessa voidaan jakaa karkeasti ”neljään F:ään” (joskus viiteenkin).
Tämä kolmas strategia tunnistetaan huonosti peloksi, sillä koira ei vastusta tai pakene. Esimerkiksi hoitotoimenpiteet on yleensä helppo tehdä koiralle joka on stressin lamaannuttama ellei koira ole tosi suurikokoinen.
”Freeze” eli jähmettyminen selviytymisstrategiana saa koiran passivoitumaan. Koira on hidas liikkeissään tai ei kykene liikkumaan ollenkaan vaan jähmettyy paikoilleen. Koira reagoi hitaasti tai ei ollenkaan, riippuen miten voimakasta stressiä se kokee. Lievästi jännittävässä tilanteessa koira voi olla vain hieman hidas ja poissaoleva ja sen huomion saaminen voi olla haastavaa.
Koira voi näyttää näennäisesti rauhalliselta, mutta esimerkiksi korkea syke tai tärinä paljastaa taustalla piilevän pelon.
Riskinä on, että tällaiset stressin merkit jäävät koiraa käsittelevältä ihmiseltä huomaamatta ja koiraa voi tulla altistettua jatkuvasti pelolle. Jos johonkin tilanteeseen liittyy jännityksen aiheuttamaa stressiä, sitä ei tulisi harjoitella tai tehdä niinkuin se olisi neutraali tilanne.
Jos toimimme toistuvasti koiran pelkokynnyksen yläpuolella, on edessä yleensä ennemmin tai myöhemmin ongelmia. Tällaiseen strategiaan turvautuva koira altistuu luultavasti kahta aikaisempaa (taistele – pakene) helpommin ja useammin stressaaville tilanteille, joka voi heikentää sen stressinsietokykyä entisestään ja lopulta myös hyvinvointia.
Koira voi myös yllättäen vaihtaa strategiaa esimerkiksi sille vieraan ihmisen kanssa ja strategia on silloin usein sellainen, joka ei jää huomaamatta tai jätä enää tulkinnanvaraa.
Jos olet epävarma siitä pelottaako koiraa vai onko se aidosti rento ja rauhallinen tilanteessa, voit testata sitä esim palkkaamalla koiran välillä pois tilanteesta ja tarkkailla miten koira palaa tilanteeseen. Jos koira on rento ja tilanne sille ok, koira tulee takaisin ilman että sitä tarvitsee painostaa. Jos koiraa sitten jännittääkin, poispäin palkitseminen lisää ainakin koiran omaa toimijuutta ja auttaa palautumaan/tauottamaan stressaavaa tilannetta.